FANDOM


Aion nyt puhua teille sanasen Suomen kansanterveydelle ehkäpä tärkeimmästä kulttuuritapahtumasta ja siitä, miksi meidän tulisi arvostaa kyseistä tapahtumaa entistäkin enemmän. Varsinkin sen järjestäjiä, jotka vuodesta toiseen saavat raahattua tähän peniksenjatke-tapahtumaan entistä eheämpiä suomalaisen viihdeteollisuuden tähtiä.

Puhun nyt tietenkin Bimmer-partyistä.

Elämme aikaa, jona moni suomalainen nuorimies joutuu kokemaan yksinäisyyttä. Kyse on länsimaissa globaalista ilmiöstä. Reilu vuosi sitten, Yhdysvaltojen Kaliforniassa asunut Elliot Rodger avasi tulen Santa Barbaran yliopistoalueella, koska upouudesta BMW 328i Coupéstaan huolimatta nuoret ja kauniit naiset eivät halunneet seurustella tai harrastaa seksiä hänen kanssaan. Elliot koki järjettömänä miten naiset jättivät hänet vaille huomiota, vaikka hänellä oli BMW 328i Coupé ja joillakin naisten ihailemilla miehillä ei ollut edes autoa.

Santa Barbaran tragediaa pohtiessa olen useasti miettinyt mikä meni vikaan ja miten nuo kauheudet olisi voitu välttää. Mistä tämä nuori bmw-kuski olisi voinut saada apua ja tukea? Vaikka en autoa omistakkaan, niin tiedän, että yksinäisyys voi tehdä todella kipeää nuorelle miehelle. Kaipaamme kaikki vastakkaisen sukupuolen huomiota (miksei samankin, koska #pride) ja on äärimmäisen lamaannuttavaa nauttia maailman kauneudesta aivan yksin ja unelmoida kesäisellä ja tyhjällä parkkipaikalla, kuinka upeaa olisi nauttia auringonlaskusta joku kaunis neitokainen pelkääjän paikalla. Kokea se lämpö, hellyys ja toisen ihmisen läheisyys. Tuntea olevansa nuori ja villi samalla kun eurodance tärisyttää ruosteisen ja paskaisen Bemarin runkoa.

Juuri tästä syystä pidän Bimmer-partyja ehkä jopa Suomen kesän tärkeimpinä festareina. On äärimmäisen tärkeää, että nuorille ja yksinäisille miehille on paikka, jossa he pääsevät vapaasti puhumaan ongelmistaan ja puhumaan itseään kiinnostavista asioista. On äärimmäisen tärkeää, että nuori ei koe olevansa yksin pienen peniksensä kanssa. Bimmerpartyissa nuori saa vapaasti vertailla peniksensä kokoa muiden ympräri Suomea saapuvien nuorten kanssa ja kokea sen ryhmän, yhteisön tuki ja huomata ettei hän ole yksin ongelmiensa kanssa. Vanhemmat bmw-kuskit antavat nuorelle uskoa, että tulevaisuudessa löytyy vielä toivoa. Nuoret näkevät, että vaikka vaivat ja ongelmat eivät ole vielä poistuneet, niin joku seikka saa silti yli kolmekymppisen miehen raahaamaan itsensä bimmer-partyille kaltaistensa joukkoon. Se tuo nuorelle toivoa ja iloa.

Tässä vaiheessa kiitos järjestäjille, jotka pidätte huolen siitä, että myös nuoret bmw-kuskit pääsevät kerran vuodessa näkemään suomalaista naiskauneutta. Julia Tukiaisen strip-tease show ei välttämättä sytyttäisi meitä muita normaaleja ihmisiä, mutta nuorelle bmw-kuskille joka ei tiedä paremmasta, Tuksun rönttösen näkeminen alla kahdenkymmenen metrin päässä tuottaa luultavasti iloa ja masturbointi-materiaalia seuraaviin bimmer-partyihin saakka. Tämä luo voimaa pimeisiin talvi-iltoihn, kun sivuluurtojen ohessa voi ystäviensä kanssa muistella paikallisella huoltoasemalla, kuinka melkein saatiin koko porukka pillua edellisillä bimmer-partyiltä. Lähelle päästiin, mutta ehkä seuraavana kesänä päästään maaliin saakka.

Nuoret miehet, jos omistatte bmw:n, käykää ehdottomasti bimmerpartyillä. Vain luoja tietää, olisiko jopa Elliot Rodger voitu pelastaa bimmerpartyjen ryhmäterapialla, jos hän olisi huomannut ettei ole yksin, vaan hänen kaltaisiaan epävarmoja ja yksinäisiä miehiä löytyy ainakin meiltä Suomesta pilvin pimein.

Ja teille joille bimmerpartyille meno on ollut selvää jo pidemmän aikaa: Pitäkää mahtava kulttuuriviikonloppu, tukeutukaa toisiinne ja muistakaa; TE ETTE OLE YKSIN. Vaikka välillä yksinäisyys potkisikin päähän, niin voitte aina vaalia tämän viikonlopun muistoja ja miettiä, että onneksi bimmerpartyt ovat taas ensi kesänäkin.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki