FANDOM


Joni, Make ja Kultainen ES

Luku 1 Muokkaa

Osa 1


Oli aivan tavallinen maanantai. Äidinkielentunti oli juuri loppunut, ja Joni poistui luokasta muiden oppilaiden seassa. Mielessä pyöri jo MW3, sillä hän aikoi mennä pelaamaan sitä kaverinsa Maken luo. Juuri kun hän käveli ovelle, joku tarttui häntä niskasta kiinni. ”Joni, on aika maksaa velat”, Korianteri sanoi. ”Olet vältellyt maksamista tarpeeksi pitkään, ja kärsivällisyyteni alkaa loppua…” Korianterin jengiläiset tuijottivat Jonia pahaenteisesti. Korianteri oli itsensä, sekä monen muun mielestä yläasteen kovin tyyppi. Hän oli ansainnut nimensä ja kunnioituksensa eräässä taannoisessa ruokasodassa, joka oli tapahtunut koulun ruokalassa. Hänen nimensä juontui ilmeisesti sittä, että tarinan mukaan hänen toinen silmänsä oli osittain sokeutunut kun hänen naamalleen oli heitetty maustetta. ”Velkasi on jo kasvanut niin suureksi, että enää edes lava eeässää ei riitä!” Korianteri huusi, pärskien Jonin naamalle nuuskansekaista sylkeään. ”Niinpä haluankin jotain muuta… Kultaisen eeässän!” Jokainen jonne halusi sen, ja pahinkin uushomo tiesi kultaisen eeässän maineen. Se oli ensimmäinen ES, mikä oli valmistettu. Kultainen ES oli mittaamattoman arvokas, ja sitä säilytettiin Euroshopperin tehtaan salaisessa holvissa. ”Kuinka helvetissä minä sen hankin?”, Joni mietti.

Tunnin päästä Joni oli jo Maken luona pelaamassa. Joni oli selittänyt ongelmansa myös Makelle, mutta tämä ei ollut yhtään viisaampi asian suhteen. Ensinnäkin, jokainen jonne haaveili kultaisesta eeässästä, ja sen antamista voimista(helvetinmoinen pärinä ja infernaalinen vatsakipu). Toiseksi, kultainen ES oli piilotettu salaiseen holviin, jota varmasti vartioitiin hyvin. Ja kolmas ongelma: Euroshopperin tehtaita oli kymmeniä, ellei jopa satoja! Jonilla ei ollut hajuakaan, missä niistä salainen holvi sijaitsi. Kun Joni pelasi MW:tä, Make haki heille jääkaapista huurteiset eeässät. Mutta edes kylmä ES ei auttanut ratkaisemaan Jonin ongelmaa. Mutta niiden voimalla pojat jaksoivatkin pelata iltaan asti, kunnes Maken äiti tuli ulisemaan että olisi aika tehdä läksyt.

Joni, Make ja Kultainen ES, OSA 2

Pitkän odottamisen ja kuumottelun jälkeen perjantai viimeinkin koitti. Joni, Make ja Viljami olivat edellisenä iltana kokoontuneet Jonin luo suunnittelemaan. Viljami oli luvannut tuoda mukanaan tarvikkeita. Joni ja Make siemailivat tapansa mukaan eeässää, kun Viljami saapui. Hänellä oli mukanaan laatikko, jonka kantamisessa pojat auttoivat. ”Varovasti”, Viljami sanoi kun pojat kantoivat laatikon Jonin huoneeseen. Suuremmitta kolhuitta laatikko saatiin turvaan, ja Viljami kumartui avaamaan sen. Laatikosta paljastui airsoft-ase, kommandopipo sekä parit vanhat aurinkolasit. Viljami oli myös varastanut äidiltään hiusneulan, josta oli yrittänyt kyseenalaisella menestyksellä muotoilla tiirikkaa. Viljami kaivoi takin povitaskusta Maglite-taskulampun, joka näytti hyvin painavalta ja tehokkaalta. ”Hierontaako suunnittelet?”, Make kysyi. ”Miten me viedään nuo kouluun huomenna?”, Joni kysyi. Viljami mietti hetken ja vastasi, aivan kuin olisi suunnitellut kaiken jo etukäteen. ”Ei me viedäkään. Huomenna etsitään koulusta joku ovi tai ikkuna, joka aukastaan ennenku koulu loppuu. Sitten odotetaan iltaa ja mennään sisään.” Viljami oli erittäin tyytyväisen näköinen, ja eipä Jonilla tai Makellakaan ollut parempaa suunnitelmaa.

Seuraava aamu valkeni pilvisenä. Se oli tietenkin hyvä juttu pojille, sillä ilta pimenisi nopeammin. He olivat kävelleet yhtä matkaa kouluun, jotta voisivat suunnitella illan operaatiota. Koulumatka kului nopeasti, ja juttu luisti. Kun Make kertoi, mitä oli yöllä lukenut laudalta, se oli jokaisen mielestä erittäin ebiniä. Koulupäivä meni nopeasti, koska pojilla oli perjantaisin vain neljän tunnin päivä. Välitunnilla luokan assburger oli kierrellyt kysymässä, mitä kukin aikoi tehdä illalla. Tietenkin sitä tavallista, ES:ää ja rälläämistä pururadalla, tai kaverille pelaamaan MW3. Mutta ei tänään. Viimeisen tunnin päätyttyä jokainen teki suunnitelman mukaan, ja meni ’vessaan’. Kun seuraava tunti oli alkanut ja käytävät hiljentyneet, pojat tulivat vessoistaan ja kokoontuivat koulun takaovelle. ”Mikä ovi siis jätetään auki?”, Viljami kysyi. Koulun takana oli metsää, ja sieltä olisi hyvä edetä illalla. Niinpä he päättivät etsiä sieltä sopivan reitin. Kun Make käveli peräkäytävään, Joni näki kuvisopettajan tulevan varastosta. ”Ei viddu Mage, melkein näki sut!”, Joni sanoi. Opettaja nosteli varastosta raskaan näköisiä laatikoita, joten hänellä taitaisi kestää kauan. Fail. Täytyisi etsiä uusi reitti. Silloin Joni keksi hyvän paikan. ”Mennään poikien pukuhuoneeseen, seuraava liikuntatunti on kai vasta maanantaina.” Kolmikko käveli pukuhuoneen luo, eikä opettajia enää tullut vastaan. Viljamin onnistui tiirikoida ovi, ja pian he olivat infiltroituneet pukuhuoneeseen. Joni kiipesi avaamaan ikkunaa, kun Make vartioi ovea. Joni jätti ikkunan vain vähän raolleen, ettei sitä huomattaisi ja laitettaisi kiinni siivoojien toimesta. Mutta juuri silloin Make kuiskasi: ”Vittu!” Pojat syöksyivät suihkuhuoneen hämäriin. Liikunnanopettaja käveli vihellellen kohti pukuhuonetta, ja ihmetteli ääneen, miksi ovi oli auki. Hän astui pukuhuoneeseen ja katseli ympärilleen. Sitten hän astui kohti suihkuhuonetta…. ”Kuumotus yli 9000”, Viljami kuiskasi. ”Ilmeeni kun väännän ripulia”, Make vastasi. Juuri silloin Hurri pelasti tilanteen. Hurri oli kouluavustaja, jolla oli selvästi jonkinlaista sutinaa liikunnanopettajan kanssa. ”Hei!”, Hurri tervehti. Liikunnanopettaja vastasi ja ryhtyi juttelemaan jotakin Kuulemma menisi viikonloppuna seniorivoimistelijoiden kisoihin. ”Ebin!”, Joni sanoi, kun jännitys laski. Pian opettaja lähti pois ja sulki oven. ”No, mennään ikkunasta ulos, Hurri voi olla vielä käytävässä”, Make mietti. Pojat kiipesivät ulos ja puhuivat vielä illasta. ”Eli siis ensin meille ja sitten kahdeksalta tänne?”, Make kysyi. ”Joo”, Joni ja Viljami vastasivat. Kukin heistä odotti iltaa ja sen eeppisiä kuumotuksia, mutta siitä tulisi jotakin hieman ikävämpää…

Saattoi olla hieman tylsä, mutta seuraava osa onkin sitten täyttä päristelyä ja salaminmakuista kuumottelua!

Kolmas osa fanartin kera!

Joni, Make ja Kultainen ES, osa 3

Kotiin päästyään pojat olivat keulineet ostarille ja hankkineet eeässää ja ruokaa, ennimmäkseen kuitenkin eeässää. Eiväthän he ilman sitä jaksaisi murtautua kouluunsa pöllimään rehtorin tietokonetta. Maken luona he laittoivat pakastepitsan uuniin ja menivät Maken huoneeseen kuuntelemaan Jarea ja VilleGallea. Musiikista meinasi syntyä riita, koska Joni olisi halunnut kuunnella mieluummin Skrillexiä. Salamipitsa katosi nopeasti kolmen nälkäisen jonnen suihin, ja se tarkoitti että olisi aika lähteä. Viljami otti jutun selvästi kaikista vakavimmin, koska hänellä oli päällään maastopuku ja jalassa isänsä metsästyskengät. Lisäksi hänellä oli mukanaan kuula-ase, joka kulki kätevästi sählylaukussa. Joni sai lainata kommandopipoa, jonka hän tunki hupparinsa taskuun. Lähtiessä Make kävi skiniveljensä huoneessa ja otti tämän harmaat maastohousut. Kolmikko päristeli koululle, mutta he tajusivat jättää moponsa hieman kauemmaksi. He kääntyivät koulun viereiseen metsään. Viljami meni ensin Derbillään, ja Joni ajoi perässä omalla peeveellään. Viimeisenä tuli Make, jonka paska skootteri pomppi metsäpolulla. Pojat saapuivat metsäaukiolle, jonka ympärillä oli rutattuja ES-tölkkejä. Aukion keskellä oli poikien nuotiopaikka, jossa he olivat kesällä ’rillanneet’. ’Sissirygmentti Spudro’ lähestyi kohdettaan. Ilta alkoi jo hämärtää, joten ajoitus oli ollut kohdillaan. Koulun pihaan oli jo kertynyt pari mopoautoa sekä Siwan kassatyöntekijöitä, mutta se ei poikia haitannut koska he eivät kulkisi etupihan kautta. Viljami katsoi että reitti oli vapaa, ja he menivät tutusta ikkunasta sisään yksi kerrallaan. Joni varmisti että pukuhuoneen ovi oli kiinni, ja samalla Make sulki ikkunan. Viljami kaivoi kuula-aseen esiin, ja Joni veti kommandopipon päähän. Make korkkasi eeässän.

Koulun käytävillä oli hiljaista. Pojat kävelivät kohti opettajainhuonetta, joka sijaitsi melkein toisella puolen koulua. Matkalla Make huomasi, että heillä olisi aikaa monta tuntia, ennen kuin heitä odotettaisiin kotiin. ”Spurdoillaanko jotenkin?”, Make kysyi. ”Ai miten?”, Joni vastasi. Viljamia ei kiinnostanut pelleily, hän jatkoi eteenpäin kommandon lailla. Sen sijaan Make meni koulukirjastoon. ”Trollataanko noita tietokoneita silleen että pistetään niihin Trollface taustakuvaksi?” Jonin mielestä oli kuitenkin tärkeämpää etsiä tietokone ensin. Viljami johti joukon opehuoneeseen. He joutuivat jo ottamaan taskulampun esiin, koska ilta pimeni nopeasti eivätkä he uskaltaneet laittaa kouluun valoja. Joni ehdotti että he hajaantuisivat. Hän tutkisi rehtorin työhuoneen, Make loput opehuoneesta ja Viljami tutkisi rehtorin luokkahuoneen. Make penkoi opehuoneen pöytiä ja levitteli tavaroita. Hän kaatoi vahingossa eeässää tärkeännäköisten paperien päälle. ”Älä jätä jälkiä!”, Joni sanoi. Hän oli juuri penkomassa rehtorin lipastoa. Etsinnän keskeytti Viljami, joka saapui ilmoittamaan ettei ollut löytänyt luokasta etsimäänsä. ”Hahaa!”, Joni huudahti. Hän oli löytänyt rehtorin läppärin. Oli onni että rehtorilla ei ollut tapana ottaa työkonettaan viikonlopuksi kotiin. Joni ojensi koneen Viljamille, ja avasi reppunsa. Pojat laittoivat koneen varovasti sinne. Nyt olisi ES-aika! Yläkerrassa oli tyhjillään oleva luokkahuone, jossa pojilla oli tapana juoda eeässää. Kukaan opettaja ei ikinä tullut sinne. Siispä he nytkin kiipesivät yläkertaan ja suuntasivat salapaikkaansa. Mutta eihän koulussa edes ollut nyt ketään muita…. ES sihahti kun pojat korkkasivat tölkkinsä. Joni hiveli tietokonetta, hörppäsi kunnon kulauksen. Pojat katsoivat ikkunasta pihalle, eikä lukiolaisia enää näkynyt. Make nakkasi tyhjän tölkin ikkunasta alas. Silloin Viljami sai idean! Koska Jonin ja kaverusten koulu oli ’erilaisystävällinen’, sen yhteydessä oli ennen ollut vammaiskoulu. Mutta nykyään siinä oli enää muutama oppilas. Pojat ottivat luokan liitutaululta liituja, ja nakkelivat niitä ulos ikkunasta. Liidut olivat liian keveitä, joten he etsivät jotain muuta heiteltävää. Pärinöissä se tuntui hyvältäkin idealta. Lopputulos olisi kuitenkin ikävämpi… Joni löysi paketillisen paristoja kaapista, niitä voisi heitellä. Pian paristot jo kolahtelivatkin vammaiskoulu-lisäsiiven kattoon. ”Ei viddu guumoddais jos jogu nägis!”, Viljami sanoi. ”Ei vittu, keksin ebin idean”, Make sanoi. Hänellä oli monta eeässää repussaan jäljellä, nyt hän otti sieltä yhden. Make hölskytti sitä ja sanoi: ”Nyt tulee ebin bamaus!” Hän heitti sen ikkunasta ulos, ja se osui kovaa asfaltiin aivan vammaisluokan eteen. ES-tölkin räjähdys kaikui kumeana koulun pihassa, kun elämän eliksiiri roiskui vammaisluokan seinälle. ”Vittu ne downarit on maanantaina ihmeissään tosta!”, Make nauroi. Riemun keskeytti korviaraastava karjaisu. ”Mikä se oli?”, kysyi Viljami kalpeana. Jonia ja Makeakin pelotti. He katsoivat ulos mutta mitään ei näkynyt. Mutta sitten Joni huomasi liikettä koulun aidan takana. Kaksi pikkupenskaa juoksi poispäin. ”Oli varmaan nuo”, Make helpottui. Mutta Jonia epäilytti… Pian ES alkoi kusettaa, ja pojat suuntasivat alakertaan vessaan. Poikienvessat haisivat kuselta, ja joka puolella oli nuuskaa ja paperinpaloja. Nurkkaan oli ilmeisesti kustu. Mutta vessassa haisi myös jokin outo, imelä paskansekainen haju… Make avasi perimmäisen vessakopin ja astui sisään. Mutta saman tien hän lensi ulos ja osui seinää vasten. Vessasta tuli Teuvo, vammaisluokan suurin ja vaarallisin vajokki! Tajuamatta tilanteesta enempää, pojat lähtivät karkuun minkä jaloistaan pääsivät. Teuvo karjahti ja lähti heidän peräänsä. Vessan ovi paiskautui sepposen selälleen, kun 100-kiloinen kromosomihäiriö syöksyi jonnejoukon perään. Pojat juoksivat nopeasti takaisin ylös ja pistivät luokan oven kiireesti lukkoon. He huohuttivat housut märkinä, kun olivat ehtineet turvaan. Nyt jokainen kysyi yhteen ääneen, mitä Teuvo teki normaali-ihmisten koulun vessassa perjantai-iltana. Sitten pojat muistivat tarinan, jonka mukaan Teuvo oli kerran suuttunut opettajalle ja lukittautunut vessaan moneksi tunniksi. Yhtäkkiä he alkoivat uskoa tähän kyseiseen tarinaan hyvin vahvasti…

Samaan aikaan Teuvo oli hieman rahoittunut, ja hän vaelteli alakerrassa. Aiemmin päivällä Teuvo oli ollut ruokalassa syömässä jälkiruokaansa, kun keittäjä oli tullut sanomaan että appelsiineja saa ottaa vain yhden. Koska Teuvo oli vajokki, eihän hän voinut käsittää tätä. Siksi ihrakasa suuttuikin, ja meni vessaan syömään ’appeliih’. Teuvo oli ilmeisesti nukahtanut, ja herännyt ES-tölkin aiheuttamaan pamaukseen. Koska päivittäinen annos rauhoittavia oli saamatta, Teuvo oli hyvin vihainen!

Joni ja kumppanit olivat yhä yläkerrassa ja miettivät, mitä tekisivät. ”Teuvo on alakerrassa, ei siis päästä takaisin pukuhuoneeseen”, Viljami sanoi. Myös kaikki pääovet oli ilmeisesti lukittu sähkölukoilla niin, että niitä ei saanut auki sisältäkään. He olisivat siis koulussa yksin, raivohullun kehityshäiriön kanssa. Täytyisi keksiä jotakin…

Nyt kuumottaa! Koulu alkaa pimetä, ja jossakin vaanii raivohullu kehari. Nyt on hyvät neuvot kalliit!

Jatkuu!

Joni, Make ja kultainen ES, osa 4

Pojat olivat yhä ansassa. He yrittivät olla hiljaa ja kuunnella tarkkaan, mutta eivät saaneet varmaa tietoa Teuvon olinpaikasta. Ainoa asia minkä he kuulivat, oli kun Teuvo toisinaan karjahti alakerrassa ja löi jättikokoisen nyrkkinsä luokkien oviin. Se nyrkki riittäisi helposti tainnuttamaan pahimmankin jonnen, ja oli vain arvailtavissa mitä Teuvo tekisi tainnutetuille uhreilleen… Poikien sydämet löivät yhä yli 9000:nnen eeässän voimalla, vaikka oli aivan hiljaista. ”Pitäisikö liikkua?”, Viljami kysyi. Toiset nyökkäsivät. Viljami otti kuula-aseensa esiin ja latasi sen. Vaikka pyssy ei riittäisikään pysäyttämään raivopäistä kromosomihäiriötä, oli se kuitenkin tyhjää parempi. Jonnejoukko laskeutui hiljaa portaita pitkin. Teuvoa ei näkynyt. Viljami piti kuitenkin aseensa koko ajan valmiina. Pojat olivat ollet kolmoskerroksessa, lukion tiloissa, ja nyt he livat toisen kerroksen kohdalla. Teuvoa ei näkynyt pitkällä käytävällä. Niinpä pojat katsoivat, pääsisikö sinne. Viljami johti joukkoa, ja pian he olivat kulkeneet käytävän päähän. Silloin käytävän päässä olevasta portaikosta kuului rasahdus, ja Viljami ampui sinne. Kun kuulat napsahtelivat portaikkoon, Joni ja Make olivat jo vetäytyneet takaisin samaan portaikkoon mistä tulivat. Viljami ampui vielä lyhyitä sarjoja portaikkoon ja vetäytyi sitten itsekin. Eli täytyisi jatkaa alakertaan. Juuri sillä hetkellä porraskäytävän yläpäästä kuului epämääräinen ölähdys. Kun pojat olivat tutkineet käytävän, Teuvo oli kiivennyt yläkertaan heidän huomaamatta. Ja tämän tajuttuaan Viljami ryhtyi ampumaan täysillä portaiden yläpäähän. Kuulat lentelivät ympäriinsä, ja pian Teuvo syöksyi heidän peräänsä. Kuulat kuitenkin jäivät tämän motoriikaltaan alikehittyneen tappajan jalkoihin, ja tämä alkoi kompuroida. Viljami syöksyi portaita alas, ja huomasi että Joni ja Make odottivat häntä. Nämä olivat ilmeisesti jo luulleet että Viljami olisi mennyttä. Samalla Teuvo kompuroi portaat alas tuhannen Havumäen voimalla, ja läsähti poikien eteen naama punaisena ja kädet ruhjeilla. Oli terveellisintä paeta heti! Joni, Make ja Viljami yrittivät juosta pitkän käytävän päähän. Teuvo oli päässyt ylös, ja karjui täyttä kurkkua. Lattia tömisi kun tämä satakiloinen kuolaava berserkki aktivoi Hulkmoden ja syöksyi poikien perään. Raivoisa kuolahirviö saavutti koko ajan! Ase hidasti Viljamin juoksua, ja tämä tunsi jo kuolaroiskeet niskassaan. Juuri kun Teuvo kurottautui nappaamaan pienen jonnen kuolettavaan syleilyyn, Viljami tajusi kääntyä Jonin ja Maken perässä. Pojat kääntyivät nurkan taakse, Ja Teuvo rysähti täydessä vauhdissa koulun tiiliseinään. Kukaan ei jäänyt katsomaan taakseen. Kun pojat pääsivät turvaan käytävän välioven taakse, he pysähtyivät huokaisemaan. ”Entä jos se kuoli?”, Make kuumotteli. ”No ei se ainakaan terveemmäksi tullu!”, Viljami heitti. ”Mutta miten selitetään se että koulusta löytyy loukkaantunut kehari? Siitä tulee vitullunen kuumottelu maanantaina”, Joni hermostui. ”Pitäiskö käydä kattomassa, kuoliko se?”, Viljamikin huolestui. Mutta poikien yllätykseksi Teuvoa ei näkynyt. Seinästä oli lohkeillut maalia ja rappausta, ja lattialla oli verivana. Se jatkui sinne mistä Teuvo oli juossut. Sitten Jonilla välähti: ”Hei, rikotaan ikkuna ja häivytään. Sitte soitetaan fobille että nähtiin ku joku hullu meni tänne sisälle!” Maken ja Viljamin mielestä idea olisi hyvä. Niinpä pojat palasivat alakerran oville, ja rikkoivat ulko-oven lasiin teuvonmentävän aukon. He huomasivat, että verivana johti takaisin vessaan. Viljami painoi korvansa oveen, ja sisältä kuului voimistuvaa korinaa. ”Nyt vittuun ja äkkiä!”

Pojat syösyivät tekemästään aukosta pihalle, ja samassa vessanovi rämähti irti. Verinen Teuvo syöksyi ulos, ja jäi karjumaan oville. Tämä vertahyytävä karjunta kaikui varmasti yli kilometrin päähän. Pojat juoksivat nopeasti takaisin metsään, pakkasivat kamppeensa hiljaa ja soittivat poliisille. Kun he ajoivat pois, heitä vastaan tuli poliisiautoja sekä ambulanssi. Pojat suuntasivat Viljamin kämpille, sillä heillä ei ollut aikaa tuhlattavana. Viljamin Veli saisi mitä halusi, joten nyt olisi hänen vuoronsa auttaa.

Seuraavassa osassa selviää, miksi tietokone on niin tärkeä. Entä, mihin Kultainen ES on kätkettty? Ja mitä Teuvolle tapahtui? JATKUU

Joni, Make & Kultainen ES

Luku 2: Kadonnut toveri Muokkaa

osa 1


Viljamin Veli tutkaili tietokonetta. Salasanan murtaminen oli ollut pieni haaste hänenkaltaiselleen mestarihakkerille. Joni, Make ja Viljami olivat vain saattaneet ihailla, kun kalpeat sormet tanssahtelivat näppäimistöllä. Tietokoneessa riittäisi tutkimista. Kovalevy oli täynnä oppilastietoja, vanhoja kuvia, todistuksia, kokeita… Välilla Viljamin Veli oli komentanut pojat pois, ja häb tarkasti joitakin kiinnostavia tiedostoja. Pojat huomasivat selvästi, että tämä alkoi hermostua. Viljamin Veli ei selvästi löytänyt koneelta sitä mitä etsi. Hän avasi suunsa: ”No, sain kuitenkin koneen, jotein voin koettaa etsiä tarvitsemaanne tehdasta.” Hän käynnisti Google Earthia muistuttavan ohjelman, syötti koordinaatteja ja muokkasi asetuksia. Pian kursori alkoi liikkua kartalla, ja kuva tarkentui. Kursori oli selvästi Suomen päällä, sen huomasi Makekin vitosen maantiedonnumerollaan. ”Tehdas sijaitsee Etelä-Suomessa, keskellä metsää. Tuo on ilmeisesti vanhaa armeijan aluetta, ja halli on vuokrattu tehdasta varten.” Arviolta kohde sijaitsi noin parinsadan kilometrin päässä poikien nykyisestä olinpaikasta. ”Entä se Kultaisen ES:sän säilytysholvi, ja sen pääsykoodi?”, Joni kysyi. ”Voin koodata teille softan, joka pystyy murtamaan useimmat koodit.” ”Mutta siinä kestää kauemmin. Jos tulet parin päivän päästä muistitikun kanssa, veikkaan että ohjelma on valmis.” Viljami jäi kotiinsa, kun Joni ja Make lähtivät. He päättivät oikaista ’gheton’ läpi koska aikoivat käydä ostamassa eeässää. (’ghetto’ oli kaupunginosa, jossa kaikki spurgut ja jamalit asuivat) He keulivat maahanmuuttajakoulun pihan läpi, ja Make suditteli skootterillaan hiekkalaatikossa. Kun imaami tuli huutelemaan heille Allahia, oli aika lähteä! Niinpä jonnet päristelivät ostarille. Eeässät pakattiin Jonin reppuun, ja matka jatkui. Jonnekaksikko ajoi puiston läpi, ja sai lihavat eläkeläismummot hermostumaan. Bilepakun pelossa he päättivät ajaa metsän kautta. Metsän jälkeen jäljellä olisi enää lyhyt pyörätie Maken kotiin. Mutta juuri silloin takaapäin alkoi kuulua pahaenteistä pärinää. Korianteri oli heidän perässään kätyrilaumansa kera. Mutta tällä kertaa hän ajoi lukiohomo-isoveljensä mopoautolla! Joni ja Make kiihdyttivät vauhtia, mutta repullinen eeässää hidasti Jonin menoa. Ja Maken skootteri näytti hyytyvän jälleen… Mopoauto saavutti heitä koko ajan. Auton vänkärinpuolella istuva kätyri työnsi kätensä ulos ikkunasta, ja sytytti roomalaisen kynttilän. Tulipallot viuhuivat ilmassa, ja pari osui Jonin peeveen takalokariin, jättäen palaneen jäljen. Seuraavaksi Korianteri siirtyi ikkunaan, kun kätyri keskittyi ajamaan autoa. Hän veti ulos jättimäisen ilotulitusraketin, ja lähetti sen Jonin ja Maken perään. Raketti lähestyi uhkaavasti, mutta Make kyykistyi niin matalaksi kuin voi. Raketti lensi hänen päänsä yli, ja osui tienvieressä olevaan postilaatikkoon. Laatikko räjähti kappaleiksi, ja sirpaleet lensivät ilmassa. Korianterin kätyrit ajoivat sirpalepilveen, ja kaksi heistä menetti moponsa hallinnan. Epäonniset pikkugangstat ajoivat ojaan, ja heidän moponsa keulivat viimeisen kerran. Takaa-ajajia oli enää muutama jäljellä, ja Make päästi helpottuneen huokaisun. Hän ei kuitenkaan huomannut, että sirpale oli puhkaissut hänen skootterinsa tankin… Korianteri veti esiin uuden raketin. Hän sytytti sen, ja heitti poikien perään. Raketti suhahti matkaan maata viistäen, ja lähestyi Makea. Raketin lieskat sytyttivät maahan valuneen bensan palamaan, ja vilkaistessaan taakse Make huomasi tämän. Instant kuumotuksen vallassa hän yritti kiihdyttää, mutta skootteri pompsahteli ja kolisi. Tulivana lähestyi Maken skootteria, ja nuoli jo hänen takarengastaan. Sitten liekki tarttui runkoon, ja sytytti Maken housunlahkeen palamaan. Make tajusi hypätä juuri ajoissa. Liekki meni bensatankkiin, ja skootteri räjähti palasiksi. Osat sinkoilivat ilmassa, ja mopon etupyörä putosi Jonin eteen. Hän törmäsi siihen, ja lensi pusikkoon. Hän ei nähnyt, kun Korianterin kätyrit tutkivat skootterinraatoa. Sitten yksi kätyri juoksi metsään, ja raahasi esiin pökertyneen Maken.

Joni heräsi sateeseen, ja kömpi pois pensaikosta. Kun hän taas tajusi mitä oli tapahtunut, hän syöksyi katsomaan Maken skootterinraatoa. Palanut skootterinrunko makasi maassa, ja sen ympärillä oli tupakuntumppeja. Joni luuli jo Maken kuolleen, mutta huomasikin taittuneet kasvit. Puunoksaan oli tarttunut vaatteenriekale, ja Maken kypärä oli laskettu mättään juureen. Korianteri oli vienyt Maken!

Mihin Make on viety? Onko hän kunnossa? Lue seuraava osa!

Vihdoinkin!

Joni, Make & Kultainen ES

Luku 2: Kadonnut toveri

osa 2

Joni ajoi Viljamin luo kertomaan mitä hänelle ja Makelle oli tapahtunut. Sade piiskasi hänen kasvojaan, ja märät vesinorot sekoittuivat pojan kyyneliin. Mutta ei saisi antaa periksi. Joni ajoi pihaan ja juoksi sisälle sateensuojaan. ”Vitun Korianteri!”, Viljami huusi. ”Mitä nyt tehdään?”, Joni kysyi. Heillä ei ollut mitään tietoa minne Make olisi voitu viedä. Korianterilla oli useita piilopaikkoja ympäri kaupunkia, ja kaapparit voisivat olla missä tahansa niistä. Maken pelastaminen vaikutti epätoivoiselta.

Make heräsi tärinään, kun häntä kuljetettiin mopoautossa. Hän näki vain puita, ja tajusi olevansa metsässä. Hän tunsi kuinka mopoauto pompsahteli huonokuntoisella polulla. Hän oli vielä hieman tokkurassa, eikä oikein tajunnut mitä tapahtui. Mutta Maken onnistui kaivaa puhelimensa esiin kuljettajan huomaamatta…

Joni ja Viljami hakivat ongelmaansa ratkaisua eeässästä, kun Jonin puhelin soi. Soittaja oli Make! Joni vastasi, ja kuuli Maken hiljaisen muminan. Hän sai idean, ja syöksyi Viljamin Veljen huoneeseen. ”Jäljitä signaali, äkkiä!”, Joni käski. Viljamin Veli kytki puhelimeen USB-piuhan, ja käynnisti GPS-ohjelman. Punainen piste liikkui keskellä isoa, tyhjää aluetta. Kartalla ei näkynyt teitä tai asutusta. Viljamin Veli zoomasi karttaa pienemmäksi, ja Joni tunnisti paikan. Makea vietiin Persekuusikkoon! (Persekuusikko oli iso, huonosti hoidettu metsäalue poikien koulun lähellä. Pojat olivat nuorempana seikkailleet siellä. Metsässä oli puroja, kaatuneita puita sekä vanhoja majakyhäelmiä, joita poikaporukka oli rakennellut ennen kuin tutustuivat CoD:iin.) Mutta ennen kuin Maken olinpaikan koordinaatit tarkentuivat, kätyri huomasi puhelimen ja heitti sen ulos mopoauton ikkunasta. Puhelin putosi märälle mättäälle, ja piste Viljamin Veljen näytöllä pysähtyi. Eli heidän täytyisi etsiä Korianterin tukikohta itse. Ja se ei olisi helppoa. Elleivät he pyytäisi apua...

Joni ja Viljami ajoivat amiksen pihaan. Kello ei ollut vielä kovin paljon, joten he joutuisivat odottamaan. Viljami sytytti tupakan, ja Joni korkkasi eeässän. Ammattikoulun ovet aukesivat, ja joukko nuoria miehiä käveli ulos. Nämä eivät kuitenkaan olleet heidän tuttujaan. Pipopäinen herrasmies sylkäisi poikien päälle, ja muut nauroivat. Jonin huomio kiinnittyi kuitenkin muuhun. Hän näki tutun Karjala-lippiksen ihmisjoukossa. Joonas käveli poikien luo. Pian PV, Derbi ja kevari kääntyivät pois koulun pihasta. Joonas ajoi edellä.

Joonas levitti vanhan, pölyisen kaupungin kartan pöydälle. Katosta roikkuva huonokuntoinen lamppu valaisi likaista kellaria. Seinillä oli kaappeja sekä hyllyjä, joissa oli vanhoja hernepyssyjä sekä keppimiekkoja. Pojat olivat tutustuneet Joonakseen jo monta vuotta sitten. Hän oli vartioinut heidän nuotiotaan metsäaukiolla. Jokainen, joka tunsi Joonaksen todellisen taustan, kunnioitti häntä. Hän oli Helvetin Perkeleiden veteraani. Hän oli jäänyt kehitysvammaisenuhriksi, kun oli puolustanut vanhaa ala-astettaan Pyhässä lumilinnan valtaussodassa. Nykyään Joonaksella oli vain yksi kives. Loput sissiliikkeen historiasta on hämärän peitossa, sillä kukkahattutätien ja hyysääjien lisääntyessä se joutui painumaan maan alle. Toiminta oli ilmeisesti jatkunut Joonaksen kellarissa, sekä metsän tiheimmissä kuusikoissa. Nyt Helvetin Perkeleitä tarvittiin taas! Koska Joonaskin tunsi Korianterin ja vihasi tätä, hän auttoi poikia mielihyvin. Joonas kaivoi jostakin vanhan puulaatikon, ja kantoi sen takapihalleen. Joni ja Make yrittivät kurkottaa katsomaan mitä laatikossa oli. Joonas nosti laatikosta jättimäisen ilotulitusraketin, johon oli sidottu Thunder Kingejä sekä kiinareita ja muita pikkupaukkuja. Joonas tuki raketin huolellisesti ja sytytti tulilangan. Lanka paloi kirkkaasti, ja Joonas tönäisi jonnet syrjään. Raketti suhahti savupilven saattelemana arviolta sadan metrin korkeuteen. Näytti jo että se putosi takaisin maahan, mutta sitten raketti syttyi palamaan ja räjähti Tuhannen Kuolemantähden voimalla. Helvetillinen jysähdys kaikui koko kaupungissa, ja värikäs tähtikuvio täytti taivaan. Kiinarit paukkuivat ilmassa, ja joka suuntaan lenteli Thunder Kingien värikkäitä tuliammuksia. Kirkkaana palavat kappaleet putosivat leijaillen maahan. Pian Joonaksen pihaan alkoi saapua mopoja, kevareita ja polkupyöriä. Maastopukuiset pojat ja miehet puhuivat, naureskelivat ja polttivat tupakkaa. Raketti oli ollut hätätilannetta varten; sillä kutsuttiin joukko kasaan, kun Helvetin Perkeleiden olisi aika palata. Joonas jakoi kellarissa aseita. Hän oli kaivanut jostakin parikymmentä eri asetta. Joni ja Make auttoivat niiden jakamisessa. Nuorimmat sissit saivat keppejä ja hernepyssyjä, vanhemmat airsoft-aseita. Vanhimmat veteraanit saivat parhaimmat aseet. Joonas antoi Viljamille ja Jonille AK47-kuularit. Sitten hän otti avaimen kaulastaan ja kaivoi lukitusta metallikaapista itselleen kotitekoisen liekinheittimen. Supersoaker-vesipyssyyn oli lisätty kompressori, ja Joonas kantoi selässään auton akkua. Pyssy täytettiin bensalla tai vastaavalla, ja aseen nokassa oli jeesusteipillä kiinni kemianluokasta pöllitty kaasupoltin. Iskuryhmä oli valmis!

Onnistuvatko urheat sissit vapauttamaan Maken? Millaisia vaaroja metsään kätkeytyy? Onko Make jo menettänyt peppuneitsyytensä ilkeille vangitsijoilleen?

Osa 3? ANTEEKSI!

Joni, Make & Kultainen ES

Luku 2: Kadonnut toveri

osa 3


Iskuryhmä oli saapunut Persekuusikon reunaan. He pysähtyivät hetkeksi, ja Joonas jakoi ohjeita. Parhaimman maastopuvun omistavat saisivat kulkea joukon edellä tiedustelutehtävissä. Viljami kantoi veljensä antamaa GPS-laitetta, ja pari airsoft-asein varustautunutta sissiä suojasi häntä. Joni ja Joonas kulkivat hänen vieressään, ja Joonas antoi joukolleen ohjeita navigaattorin mukaan. Yhtäkkiä yksi tiedustelijoista kumartui maahan. Hän oli löytänyt Maken puhelimen. Se ei kuitenkaan auttaisi enää. Sade oli melkein huuhtonut metsäpolulta mopoauton jäljet. Heidän täytyisi jäljittää Koriaterin piilopaikka itse. Niinpä Joonas käski pari asemiestä tiedustelijoiden mukaan; nämä olivat partiolaisia sekä sissiliikkeen parhaimpia jäljittäjiä. Joukkio eteni syvemmälle metsän siimekseen. Kuusikko kävi tiheämmäksi, ja ympäröivät metsän äänetkin tuntuivat hiljentyvän. Oli aivan hiljaista.

Sillä välin Korianteri sytytti tupakan. Hän käveli sisään vanhaan puumajaan, ja sytytti valot. Make istui huoneen nurkassa, tuoliin köytettynä. Korianteri kumartui hänen eteensä, ja puhalsi savua. Make ei ollut tottunut nortin voimakkaaseen hajuun. ”Kysyn vielä kerran”, Korianteri sanoi kylmästi. Hän avasi siteen Maken suulta, ja jatkoi: ”Mitä tiedät Kultaisesta ES:sästä?” Make toisti jo useasti kertomansa vastauksen. ”En edelleenkään tiedä siitä mitään. Vain sen että jokainen jonne haluaisi sen.” Jonne-sanan kohdalla Korianteri katsoi häntä tuimasti ja valmistautui lyömään Makea. ”KATSO MINUA JA KÄTYREITÄNI! OLEMMEKO VAIN PIKKU JONNEJA?!” Make ei viitsinyt inttää, koska oli pahasti alakynnessä. Korianteri lähti, ja tilalle tuli kuulapyssyllä aseistautunut vartija. Make aavisti, että vihollisleiri alkaisi pian nukkumaan.

Yö oli jo laskeutunut metsään, mutta Helvetin Perkeleet jatkoivat silti. Make voisi olla huoonossa kunnossa, joten aikaa ei ollut tuhlattavaksi. Jäljittäjät yrittivät etsiä mopoauton jälkiä taskulampun valossa. Välillä joukko joutui palaamaan takaisinpäin, koska jäljet osoittautuivat vääriksi. He kuitenkin etenivät koko ajan hitaasti. Aamu alkoi jo sarastaa, kun pimeä metsä alkoi kirkastua. Toki oli vielä hämärää, mutta nyt jäljittäjät sammuttivat jo taskulamppunsa.

Samaan aikaan Make oli saanut raavittua köydet auki. Hän oli hinkannut niitä tuolin selkämykseen koko yön, ja nyt ne katkesivat viimein. Vartija ei ollut huomannut tätä, ja Make valmistautui iskuun. Hän aikoi tainnuttaa vahdin ja napata aseen. Juuri kun Make valmistautui lyömään, ovi aukesi. Korianteri ja kaksi kätyriä astui sisään. Make tarttui vartijan aseeseen ja yritti ampua Korianteria ja kätyreitä kohti. Korianteri vetäisi taskustaan Thunderkingin ja ampui sen ilmaan. Koko leiri oli hetkessä hereillä. Make ei päässyt pitkälle, sillä asekätyrit olivat piirittäneet hänet. Vankikarkuri tyrkättiin takaisin majaan.

Iskuryhmä oli kuitenkin kuullut ampumisen ja pamahduksen, ja juoksi nyt leiriä kohti tuhannen raivostuneen Teuvon voimalla(jotta voi ymmärtää vitsin, täytyy olla lukenut aienpi osa ja tietää internet meemit). Kun puiden takaa alkoi siintää pari rakennusta sekä nuotion kajo, joukko pysähtyi. Joonas kuiski ohjeita, ja sotilaat levittäytyivät leirin ympärille. Metsäaukiolla oli vanha, ränsistynyt maja sekä isompi, puista kasattu linnake. Korianteri kavereineen ei olisi pystynyt tähän; leiri olikin Helvetin Perkeleiden vanha airsoft-paikka. Sissit siis tuntisivat linnakkeen hyvin. Vankimajan ovella seisoi kaksi asemiestä, ja aukion keskellä olevan nuotion ympärillä makoili puolenkymmentä tyyppiä, ja maassa näkyi lojuvan myös kaljapulloja. Loput kätyreistä olivat linnakkeessa, ja kuusenoksilla naamioitunut tarkka-ampuja vartioi katolla. Kun Joonas näki yhden vartijan kusevan entisen linnakkeensa seinälle, hän suuttui. ”FUS RO DAH!”, Joonas karjaisi. Parikymmentä perkelettä syöksähti saman tien vihollisen kimppuun aseet paukkuen. Korianterin jengiläiset eivät heti tajunneet mitä tapahtui. Osa tavoitteli aseitaan ja ryhtyi ampumaan, mutta Helvetin Perkeleiden kuulat pakottivat suurimman osan kätyreistä vetäytymään. He juoksivat linnakkeen suojiin ja ammuskelivat sen ovista ja ikkunoista. Kun Joni ja Viljami juoksivat parin muun sissin kanssa vankimajalle, Joonas ja muut keskittyivät ampumaan katolla vaanivaa tarkka-ampujaa. Joni kiinnitti oveen Joonakselta saamansa Mr. Muscle-pommin, ja suojautui nurkan taakse. Majan ovi räjähti irti, ja pojat syöksyivät sisään vapauttamaan Maken. ”Ootko kunnossa?”, Joni kysyi kaveriltaan. Make vakuutteli olevansa ok, mutta Korianterin jengiläiset olivat hakanneet hänet. Joni ja Viljami taluttivat Maken metsään muiden ampuessa suojatulta. Juuri silloin Korianteri ilmestyi linnakkeen katolle. Hän otti esiin isoveljensä ilmakiväriin ja alkoi ammuskella. Kovimmatkin perkeleet joutuivat suojautumaan tämän ylivertaisen aseen osumilta. Kun Joni ja Viljami kyykistelivät ES-lavojen takana, Korianteri ampui tölkkejä yksi kerrallaan. Elämän eliksiiri valui maahan, ja poikien suoja murentui koko ajan. Helvetin Perkeleet joutuivat vetäytymään.

Saadaanko linnake vallattua? Mitä salaisuuksia sisään kätkeytyy? Lue seuraava osa!

Joni, Make & Kultainen ES

Luku 2: Kadonnut toveri

osa 4


Taistelu oli hiljentynyt. Helvetin Perkeleet kyykkivät metsässä, ja Korianterin jengi odotti yhä linnakkeessa. Ensimmäinen rynnäkkö oli päättynyt vetäytymiseen, joten tarvittaisiin suunnitelma. Onneksi Joonas muisti, että he olivat joskus kaivaneet juoksuhaudan metsään, linnakkeen taakse. Jos he löytäisivät sen, sitä pitkin pääsisi hiipimään leiriin. Sammaloitunut juoksuhauta löytyi, mutta se muistutti enemmän kuivunutta ojanpohjaa. Joonas lähetti Jonin ja Maken tiedustelemaan, koska he olivat porukasta ainoat jotka mahtuivat ryömimään uomassa. Pölyä tippui jonnejen silmille, kun he ryömivät eteenpäin. Pian he haistoivat savun hajun, ja Make nosti päätään varovaisesti. He olivat leirin keskellä, nuotiopaikan vieressä. Kaikki vartijat olivat sisällä linnakkeessa, ja katolla oleva Korianteri ei nähnyt heitä. Tämä tuijotteli vain metsänreunaan. Pojat hiipivät linnakkeen seinänviertä myöten, ja Joni huomasi maassa laatikon, joka oli yritetty peittää huolimattomasti. Kun hän nosti laatikon kuopasta, sisältä paljastui Mr. Muscle- pommeja(kova juttu kirjoittajan kouluaikoina). Hän ja Make ajattelivat kumpikin samaa. Pommeilla voisi räjäyttää linnakkeen vahvan oven pois paikaltaan, ja Helvetin Perkeleet voisivat vyöryä sisään. Joni kaivoi kepillä multaa oven alta, ja Make nosti pommit viereensä. Juuri kun hän oli asettamassa niitä, Korianteri ampui. Molemmat säikähtivät, mutta huomasivat Korianterin ampuneen metsän reunaan. Pari sissiä oli nostanut päätään pensaikon takaa. Sekä Korianteri että Helvetin Perkeleet tunsivat kuinka tunnelma kiristyi. Pian tapahtuisi jotakin. Make tunki pommit oven alle, ja juoksi nopeasti suojaan. Korviahuumaava pamaus räjäytti oven saranoiltaan, ja ampuminen alkoi välittömästi. Sekä Korianterin jengi että Helvetin Perkeleet tulittivat säälimättömästi, ja kuulat viuhuivat ilmassa. Osuman saaneet kaatuivat maahan, koska kipu oli kova. Korianteri jatkoi katolla ammuskelua. Joonas päätti yrittää rynnäkköä. Hän juoksi Tee se itse-liekinheittimensä kanssa linnakkeen ovelle, ja ampui lieskoja ovesta sisään. Pari jonnea juoksi heti ulos hupparit tulessa ja ryhtyi kierimään huutaen maassa. Samalla Helvetin Perkeleet etenivät linnakkeessa kovasta vastarinnasta huolimatta. Kätyrit ampuivat nurkan takaa, ja hyökkääjät ottivat osumia. Silti he raivasivat linnakkeen käytävät kätyreistä. Antautuneet vietiin vankimajaan odottamaan. Helvetin Perkeleet oli nyt vallannut tukikohdan, vain katolla oli jäljellä Korianteri sekä pari tämän kätyriä. Muut perkeleet vartioivat vankeja sekä tutkivat huoneita, kun Joni, Make, Joonas ja Viljami kiipesivät tikapuita pitkin linnan katolle. Korianteri kohotti aseensa, mutta näki kun neljä airsoft-aseen piippua osoitti häntä. Pitäisikö antautua? Mutta yllättäen Korianteri veti esiin ilotulitteen. Hän osoitti sillä perkelenelikkoa ja piti sytkäriään tulilangan kohdalla. ”Antaudu jo, peli on menetetty”, Joonas sanoi. Silloin Korianteri sytytti raketin ja heitti sen Joonasta ja muita kohti. Raketti kuitenkin putosi tikkaita alas, ja sai Perkelenelikon hermostumaan. Alakerrassa oli Korianterin ilotulitelaatikko, ja raketti oli pudonnut sen viereen.. Korianteri käytti hämmennystä hyväkseen. Hän hyppäsi katolta alas, ja lähti nilkuttamaan mopoautolle päin. Sissit näkivät pakoyrityksen ja ryhtyivät ampumaan mopoautolle pakenevaa jengipomoa. Korianteri hyppäsi autoon ja juuri sillä hetkellä rakettilaatikko räjähti. Joni ja kumppanit olivat vielä sisällä, kun tämä tapahtui. Lieskat iskivät ikkuna-aukoista ja raketit lentelivät ovista ja ikkunoista. Koko aukio peittyi savuun. Kaikki sotilaat juoksivat savuavan ja mustuneen linnakkeen luo. Osa katosta oli syttynyt palamaan, ja romahtanut räjähdyksen voimasta. Nyt kaikki raivasivat romahtaneita puita pois, mutta Joonasta tai muita ei näkynyt. Sissit hajaantuivat tutkimaan ympäristöä, mutta juuri silloin maa liikahti. Joonaksen pää nousi esiin maan alta, ja hän kiipesi ylös. Make, Joni ja Viljami kiipesivät ylös ja näyttivät olevan kunnossa. ”Tulkaa katsomaan!”, Joonas sanoi ja osoitti koloa mistä oli hetki sitten tullut. Lähemmin tarkasteltuna kolo olikin mullalla peitetty luukku. Maanalainen huone oli vuorattu laudoilla. Lattialla oli sammalta sekä tupakantumppeja. Seinällä oli kartta, johon oli liimattu keltaisia muistilappuja ja vedetty naruja. Kun Joni katsoi naruja tarkemmin, niiden leikkauspiste oli täsmälleen samassa kohdassa kuin tehdas, jossa Kultaista ES:sää säilytettiin. Samalla Make oli tutkinut pöydällä ollutta paperiläjää, ja asian mittasuhteet alkoivat paljastua… Papereissa oli merkintöjä jo parin vuoden takaa. Ne koskivat kaikkia eri asioita jotka liittyivät Euroshopper-energiaj

Joni, Make & Kultainen ES

Luku 4: Pikkujonit uimassa Muokkaa

n muukaan porukasta ei tiennyt tätä, koska heidän ainoat kokemuksensa olivat runkkailu salaa isältä ja äidiltä. ”Minä tiedän, kuka voisi ehkä neuvoa teitä”, Viljamin Veli sanoi.

Arska Testo, alfojen alfa. Ylilaudan kuningas. Pojat seisoivat Samu Lahdenperän ovella ja odottivat että tämä tulisi avaamaan. Ovi aukesi, ja Samu seisoi siinä kypytakki päällä ja drinkki toisessa kädessä. Hän katsoi heitä pettyneenä. Hän oli selvästi odottanut edellisillan 5/vitosta. ”Arska, miten kaverimme saisi pillua?”, Viljami kysyi. ”No tietenkin olemalla yhtä komea ja vetovoimainen kuin minä!”, Arska vastasi. ”Silloin pillua tulisi varmasti ovista ja ikkunoista!” Kolmikko ei kertonut tarkemmin suunnitelmastaan. He astuivat sisään, ja istuutuivat sohvalle. ”No, minä saan naista joka viikonloppu”, Samu sanoi. ”Täytyy olla komea ja vetovoimainen, niin kuin minä. Teidän täytyy siis hurmata nainen.” Joni kuunteli mestarin sanoja tarkkaan. ”Minulta hurmaaminen käy luonnostaan, mutta teille se voi tuottaa hieman työtä. Ettehän te ole läheskään niin komeita kuin minä!” Arska jatkoi: ”Ja kun olette netissä, esimerkiksi Facebookissa, muistakaa servata säälittäviä hikkyjä jos näette sellaisia. Naiset tykkäävät koviksista!” Mestarin sanat kuulostivat oikeilta. Pojat kiittivät ja lähtivät. He suuntasivat hakemaan tarvikkeita kodeistaan. Sen jälkeen he nousivat bussiin, ja herättivät asuissaan suurta hilpeyttä.

Pian he kokoontuivat Terhin pihaan. Bussikuski oli ihmetellyt joukkoa, joka matkusti hänen kyydissään Sastamalaan. Joni käveli ovelle isänsä pyhäpuku päällään. Hänellä oli kukkia sekä suklaarasia. Hän soitti ovikelloa ja Terhi tuli ovelle. ”Hei, voisinko mitenkään harrastaa tuota, öö… siis voitaisko panna? Mulla on nämä kukatkin”, Joni mumisi. Ennen kuin Varmarako ehti vastata, Viljami tönäisi Maken nurkan takaa. ”Vitun omega!”, Make huudahti Jonin pikkusiskon ponipaita päällään. Hän oli hinkannut naamaansa pitsanmuruja sekä suklaata. ”Vitun hikky, painu sinne komeroosi vain runkkaamaan piirretyille!”, Joni huusi. Tämän olisi pakko vakuuttaa Varmarako! ”Ööh… no, kai se käy”, Varmarako sanoi. Joni oli sisällä, mutta oliko kaikki tosiaankin ollut näin helppoa?

Joni pääsi sisälle, mutta pääseekö hän ”peremmälle”? Lukekaa seuraava osa kun se ilmestyy!

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki