FANDOM


Naistyypit omien tutkimusmatkojeni perusteella


Sedulalortot (10-20kpl)


Yleensä suhteellisen passiivisia, satunnaisesti saattavat omata hyvänkin vartalon joka on iso plussa naidessa. Tosin niiden kivojen ja ajoittain seksikkäiden vaatteiden alta saattaa löytyä joku vitun päärynäkroppakin, joka vituttaa. Usein sheivattu/siistitty pillu joka, ei vituta.

Ehkä se satunnaisin naisryhmä näistä, sen suhteen, että mitä loppujenlopuksi saa. Helppo saada mukaan jatkoille ja ovat tyhmiä kun saappaat. Seksi itsessään siis harvemmin erityisen kiihkeää, välillä antavat vain siksi, että saavat yöpaikan jostain, joka on kyllä ihan okei. Ottavat suihin usein eivätkä odota vastapalvelusta, joka on hyvä. Nämä lortot tanssivat pillunsa niin hikisiksi, että ei kiinnosta. Kinuvat usein juomia, mutta missään kohtaa tähän ei kannata suostua. Lähtevät mukaan ilman sitäkin, kunhan vain rohkeasti ehdottaa ja kehuu daamia.

Aamulla ovat muuttuneet usein hirveiksi manaateiksi kun meikki on yön aikana karissut tyynyihisi. Kannattaa hankkiutua eroon näistä ennen kuin nukahtavat.

Seuraavana päivänä voit olla varma, että tältä herkkuperseeltä on tullut sinulle facebook kaverikutsu.



Nuoret yksinhuoltajat (5-10kpl)


Näitäkin löytyy hyvännäköisiä, yleensä se vain vaatii sitä, että menet paskaan ravintolaan, mutta ei teiniluoliin kuten yllämainitut sedulat, niissä on vain lähiöruusuja.

Näiden kohdalla tietää ensimmäisestä katseiden kohtaamisesta, että pillua tulee. Tekevät sen yleensä todella selväksi jollain eleellä pidemmänkin matkan päästä, että ovat kiinnostuneita tutustumaan sinuun paremmin. Vaivaa näiden eteen ei tarvitse nähdä oikeasti yhtään. Voit ryypätä suht rauhassa kavereidesi kanssa melkein koko illan, kunhan välillä muistutat ämmää olemassaolostasi ravintolassa. Jossain kohtaa käyt sitten juttelemaan vähän pidempään ja tiedustelet suoraa jatkoja. Liikkuvat usein kaverin kanssa tiiviisti, joten tässä kohtaa on hyvä olla valmis majoittamaan myös YH:n kaveri mikäli joudut itse pitämään naisille jatkot. Suositeltavampaa näiden kohdalla on kuitenkin mennä heidän kämpilleen. Ovat liikenteessä melkein aina munankiilto silmissä koska muksu vihdoin saatu hoitoon isälleen ja tyttöjen ilta on tosiasia.

Näiden kohdalla muita suurempi mahdollisuus jopa saada 2 muijaa saman aikaisesti telmimään kanssasi. Yksinhuoltajia ei ehkä arvosteta riistana tarpeeksi monista hyvistä puolista huolimatta. Ovat pitkästä aikaa vapaalla, joten haluavat näyttää seksikkäältä ja panostavatkin itseensä kotiäiteilyn vastapainoksi, haluavat tuntea olevansa seksikkäitä, joten paikat sheivattu ja kivat alusvaatteet, jos lähempänä kolmea kymppiä, niin antavat melkein poikkeuksetta naida perseeseen, tietävät mitä haluavat ja osaavat ottaa miehen, joten seksi usein kiihkeää, poskeen ottavat usein, ja tajuavat käydä pesulla ennen seksiä. Miinuksena on pidettävä hyvännäköisen löytämisen vaikeutta. Mutta kun löydät, niin on se yhtä helppo kun se synnytyksen ja yksinhuoltajuuden räjäyttämä tapauskin.



Ns. Vaikeat tapaukset / hyvännäköiset. (10-20kpl)


Tämä onkin sitten hieman vaikeampi kampitettava. Tiedostaa mitä on ja mitä haluaa, osaa keskustella, omaa mielipiteitä, ja ei vedä itseään liian humalaan. On usein myös isomassa kaveriporukassa joka vaikeuttaa aina.

Naisen vahvuudet ovat tässä kohtaa aseesi. Puhu paskaa, puhu paskaa niin paljon kun vain tarpeen on, ellet todella sitten suhdetasolla kiinnostu naisesta.

Ole samaa mieltä naisen mielipiteiden kanssa vaikka et olisikaan, kehu naista, nämä pitävät siitä, että heistä puhutaan. Tee itse ehdotuksia kun olet esim. tiskillä juttuun päässyt. "voisinko liittyä teidän seuraan kun ei oikein ole istumapaikkoja, ja jos en, niin nähdäänkö illasta vielä uudelleen" tämä voi kääntyä kumminpäin vain, mutta oletetaan, että pääset heidän pöytäänsä. Tässä kohtaa olet voittanut pelin, ellet ole täysin kykenemätön keskustelemaan asioista. Periaatteessa naisen hotpantsit ovat jo lattiallasi.

Nämä daamit haluavat valitettava usein tanssia, tässä kohtaa tee aloite jonkun perusvarmaan "mä nii diggaan tästä biisistä" kohdalla. Tanssilattialla onkin helpoin sitten tehdä lähempää tuttavuutta pakaroihin ja naisen huuliin omillasi. Saat koko illan kuulla lausetta, että "mä en oo sitten ettimässä mitään seksiä" Tässä kohtaa nainen siis ajattelee seksiä kanssasi jo. Johon voit rohkeasti vastata, että tämä selvä, turhaan ostin jatkojuomia sitten.. tai vastaavaa. Kun jaksat roikkua ämmän mukana illan, ja pitää juttua yllä, niin loppupeleissä tarjoat hänelle taksikyydin luoksesi ja nainen pistää kavereilleen viestiä, että lähti jo kotiin. Älä ala tarjoamaan juomia näillekään, se on sama kun löisit käyntikortin pöytään jossa lukee haluan pilluasi tänään minä tarzan. Seksi itsessään näiden kanssa on usein erittäin hyvää, koska hyvä kroppa, hyvännäköinen, ja kun nainen on tähän nyt kerran lähtenyt mukaan, niin hän on lähtenyt täysillä, joten kaikkea saa. Paitsi persettä. Ei tule facebook kutsuja eikä mitään muutakaan. Naista hävettää hieman aamulla ja kaikki on hyvin osaltasi.



Thaimaalaiset (2kpl)


Näistä nyt ei ole paljon sanottavaa. En tiedä kuinka näitä napsitaan suomalaista baareista ellei ole valmiiksi sinun porukassasi. Paria vaihto-oppilasta olen itse kyntänyt ja näiden sänkyyn kaatuminen menee kyllä täysin sen piikkiin, että paljon viinaa ja hyvä englanninkieli.

Naimahommissa ovatkin sitten periaatteessa vaikeita, mutta periaatteessa parhaasta päästä. aluksi flegmaattisia.. haluavat varmaan, että mies tekee aloitteen näissä hommissa ja nainen tekee mitä mies haluaa. Rohkeasti vain ehdottelet asioita, niin nämä antavat kyllä aivan vittu mitä vain. persettä, pillua, suuta, nielevät, asstomouth, vittu mitä vain haluat, niin nämä suostuvat. Käyttäytyvät oudosti seuraavana aamuna.


Neekerit (1kpl)


Jälleen vähäinen määrä, joten vaikea sen tiukempaa analyysiä iskemisestä vetää. Tämän kohdalla toimi myös viina ja perus jatkoilla pelattu pullonpyöritys.

Kiimaisia narttuja kännissä, haluavat nähdä kyrpiä ja esineellistävät miestä estoitta, joka on kyllä ihan jees.

Haluavat aika rajua meininkiä, joka on aika piristävää touhua. Nielee, antaa persettä ja haluaa suuseksiä joka oli neekerin kohdalla itselläni hieman epämieluisaa jostain syystä.

Muuten kyllä nautinnollinen kokemus.

Jäävät roikkumaan ja soittelevat perään, joten mieti 2 kertaa onko sen arvoista. Tämä siis vain yhden kappaleen perusteella.


Valitettavasti työpäivä loppuu pian kesken. Jäi vielä kirjoittamatta ainakin Nörttitytöt, Hipit, Maalaistytöt ja Laivalutkat.

Julkaistaan tämä nyt keskeneräisenä ja jatketaan huomenna, ehkä nyymillä on eriäviä mielipiteitä tai omia kaavoja ja kuvauksia omista seikkailuistaan?

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki