FANDOM


Itse tein aikanaan vähän huonoilla ohjeilla ja tietämyksellä. Nykyään toki olen jo oppinut virheistäni. Nyt tulee pitkähkö tarina. Toivottavasti joku jaksaa lukea.

>päätä toteuttaa tyttöystävän perheelle spermatalismaanit kiitokseksi eräästä mukavasta reissusta

>jokusta viikkoa myöhemmin talismaanit alkaa olla valmiita

>oli tarkoitus kytkeä niihin vielä narut, tai muu sellainen systeemi jolla tuon saisi roikkumaan niin kaulaan kun koristeeksikin jonnekin seinälle

>en ehtinyt sitä toteuttaa muutakuin yhteen talismaaneista, niin muotoilin niille siitten nopeasti sellaisen vankan pohjan, että sen saa esim pöydälle koristeeksi

>tytyn isä ei ollut paikalla kun talismaaneja vihdoin pääsin viemään, mutta eipä sillä väliä. Saisinpahan kiitosta sitten kahdessa erässä

>olimme juuri aloittamassa ruokailua kun päätin, että on hyvä hetki talismaanit antaa

>pyysin kaikki ruokapöydän ääreen ja jaoin paketit

>tässä anopille kiitoksena matkasta! ja tässä myös Erkille omansa, voit antaa sen hänelle.

>tässä rakkaan avovaimoni kauniille isosiskolle kiitoksena mahtavasta matkaseurasta!

>ja tässä tietysti omalle rakkaalleni siitä, että olen saanut tutustua sinuun ja upeaan perheeseesi!

>kaikki olivat todella otetun näköisiä, vaikka heti mainitsinkin, että lahja on vain pieni muistaminen.

>oloni oli euforinen. Tuote oli kuitenkin alusta lähtien omin käsin tehty.

>koko naisporukka alkoi innoissaan avaamaan paketoituja lahjojaan

>kun saivat talismaanit käteensä, niin hymyt levisivät kaikkien kasvoille

<mikä tää on? nätti koriste patsas! ootko itse tehnyt? koska oot näitä oikein ehtinyt väkertämään kulta?

>nooh, iltaisin kun oon sanonut, että pelaan vielä hetken, niin oon todellisuudessa tehnyt näitä

<siis ihanaa! oot kyllä löytäny sisko todella ajattelevaisen miehen.

>tätä lausuntoa hieman säikähdin, koska olin tosiaan tytyni siskon kohdalla tehnyt perusteellista työtä ja sperman tuottoon käyttänyt hänen bikinikuviaan tuolta menneeltä reissulta

>nopeasti kuitenkin tajusin, että hän ei tarkoita sitä. huh!

>samalla kun oma tytyni halasi minua kiitokseksi näin kun tytyn sisko haisteli talismaania ja maistoi sitä hieman keilellään. Asettaen sen samalla kaulaansa, koska sai sen yhden riipukellisen version

<jotenkin tosi tutun makunen tää on, mutta ei taida kuitenkaan olla syötävää hihi! vähän suolanen.

>no kyllä se periaatteessa on syötävää, mutta koristeeksi tarkoitettu. Luonto kiittää luonnon ystävää, totesin.

>tytyni äiti lähti kiikuttamaan omaa talismaaniaan ehti lasitetun parvekkeella olevalle laudalle jossa hänellä on muitakin koriste-esineitä

>mamma siirteli laudan alla olevan pyykkitelineen sivuun ja asetti talismaanin kunniapaikalle

>totesin, että en ole varma miten talismaani kestää lämpöä, kun tuo teidän parveke tuppaa olemaan todella kuuma näin kesäisin, johtuen noista lasituksista

>no katsotaan! totesi äiti innoissaain uudesta uniikista koristetalismaanistaan

>hän laittoi Erkin talismaanin jääkaapin päälle piiloon vielä ennen ruokapöytään asettumista


>saimme syötyä ja lähdimme

>muutamaa erittäin helteistä päivää myöhemmin tytyni sai äidiltään puhelun

>puhuessaa puhelimeen tyty silminnähden järkyttyi

>kysyin puhelun päätyttyä, että mikä hätänä

>vanhempien asunolla on tapahtunut lähiöiden aikana todella outoja ja pelottavia juttuja

>tässä kohtaa en osannut vielä ajatella mitään mitä tuleman pitää

>sen enempää kysymättä sanoin, että nyt hypätään autoon ja ajetaan sinne

>jo saapuessamme parkkipaikalle huomasin poliisin kameroineen parvekkeella ja huolestuin itsekin todenteolla

>kiirehdimme sisään ja eteisestä löysimme juuri matkoilta tulleen Erkin lohdutelemassa tytyni siskoa ja heidän äitiään.

>Molemmat itkivät järkytyksestä

>kysyin heti, että mitä on tapahtunut

>poliisi sanoi, että olisi paras ehkä mennä yläkertaan puhumaan, että saavat hoidettua hommansa loppuun alakerrassakin

>yläkerta oli kuulemma jo kuvattu

>Erkki ei oikein osannut selittää mistä olis kyse, mutta sen verran sanoi, että joku perverssi on käynyt asunnossa yöllä tytyni siskon ja äidin nukkuessa ja jotain oli varastettu

>tytyni sisko ohjasi minut omalle huoneelleen ja osoitti sänkyään ja sanoi, että katso

>en nähnyt oikeastaan mitään, joten varovasti kysyin, että mistä on siis kyse

<po.. pol.. poliisin *snif* mukaan joku on tunkeutunut tänne yöllä ja käynyt ainakin minun huoneessani. Sängystäni löytyi suhteellisen suuri määrä siemennestettä ja se antamasi talismaani on viety

>sisko purskahti totaaliseen hysteeriseen itkuun joten perheen äiti jatkoi

>tämän lisäksi tunkeutuja on käynyt parvekkeella ja vienyt sieltäkin talismaanin

>jättänyt talismaanin tilalle ainoastaan spermaansa suhteellisen suuren määrän

>spermaa oli valunut myös parvekkeella kuivumassa olleiden alusvaatteiden päälle

>näit poliisi siis kuvasi, päättelin nopeasti

>samalla hetkellä koin sellaisen ahaa elämyksen jota en olisi halunnut koskaan kokea

>talismaanin kuivattaminen ja viimeistely on ontunut, ne ei kestä lämpöä! ne sulavat ja palaavat alkuperäiseen muotoonsa. Spermakseni.

>hikikarpaloiden kohotessa otsalleni kysyin varovasti Erkiltä, että onko hänen talismaaninsa tallessa?

>e.. e.. en minä ole sellaista edes saanut

>BOOM! toinen paniikkiaalto iskee vasten kasvoja kuin puhvelilauma

>Erkin talismaani on paketoituna edelleen jääkaapin päällä

>jääkaapin päällä on huomattavasti kuumempi kun tytyni siskon lakanoissa, jos talismaani on sulanut jo lakanoiden lämmössä, niin se on sulanut myös jääkaapin päällä

>minulla on kyllä nyt hieman huono olla tästä asiasta, voinko käydä haukkaamassa raitista ilmaa, kysyin.

>tottakai, tulenko mukaa kysyi tytyni

>eeei tarvitse, jää vain tänne läheistesi tueksi

>en tietenkään ollut menossa ulos, vaan havittelemaan tuota pakettia jääkaapin päältä

>MYÖHÄISTÄ! eräs etsivistä oli juuri avannut jääkaapin ja pyyhki sitä jollain välineellä

>näin etsivän ilmeestä, että spermaa oli löytynyt myös jääkaapin tiivisteistä ja mihin sitä nyt olikaan ehtinyt valumaan

>etsivän käsi hamusi jääkaapin päältä valumien lähdettä ja löysi sen

>mällistä märäksi kostunut pieni paketti

>paketissa teksti

>Erkille, kiitos mahtavasta kokemuksesta t. nyymi.

>Etsivän katse kääntyy minuun ja katsoo suoraa lävitseni

>Eikös sinun nimi ollut nyymi?

>k.. ky.. llä?

>haluaisitko valottaa vähän mitä täällä on tapahtunut

>murru täysin ja ala ulvomaan spermatalismaaneista ja lahjoista

>kaikki katsovat silmät soikeana kun kerron tarinaa ja selitän jotain talismaaneista

>myös tytyn perhe on tullut alakertaan

>tytyni sisko muistaa maistaneensa talismaaniaan ja oksentaa takanani

>Ei enään ikinä spermatalismaaneja.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki